KESÄ-HEINÄKUUN TAITE.

04 heinäkuuta 2019


Cleamatis fusca
Olen täysin hurmaantunut Clematis fuscasta. Ostin sen viime vuonna bloggaajatapaamisesta Vakka-Taimesta, taimi oli pienehkö ja talven jäljiltä se näytti vieläkin surkeammalta. Mutta niin vain se lähti nopeasti kasvuun, kietoutui isäni tekemään tukeen ja kaiken huipuksi alkoi tehtailla kukkia. Pieni kärhö on i-has-tut-ta-va. Tuo pieni kello on niin söpö etten ehkä kestä, värikin on ihan täydellinen. Ihan mahtava ostos, taputtelen itseäni selkään.

Harjaneilikka | Dianthus barbatus
Olen kuskannut eräälle perinneperennoihin hurahtaneelle työkaverille useammankin lastin harmaamalvikkia. Vastalahjaksi sain viime kesänä harjaneilikan alkuja, tänä vuonna ne ihanasti kukkii. Toivottavasti kotiutuvat, jotta saan nauttia niistä seuraavinakin vuosina.

Ruusu | Rosa muscosa 'Kesäyö'
Ruukkuruusuni voivat hyvin, ensi kukki 'Tove Jansson', nyt kukassa on 'Kesäyö'. Ruukkuruusuja he ovat koska en ole keksinyt heille paikkaa puutarhasta. Tänä vuonna vaihdoin ruusuille isommat ruukut ja laitoin vähän pollen parasta ruukun pohjalle.


Vähän eksoottisempi kukka.


Daalian juurakot ovat lähteneet mukavasti kasvuun. Yhdessä ruukussa näytti pitkään hyvin kuolleelta, mutta nyt sinnekin on ilmaantunut kaksi pienen pientä merkkiä kasvusta. Saattavat tosin olla jotain ihan muutakin kuin daaliaa.


Sain mökkinaapureiltani krassin ja päivänsinen tai mustasilmäsusannan taimia, jotka jäivät heille ylimääräiseksi. He saivat aiemmin kesällä minulta tapeettomaksi jääneen kompostin. Kivaa kierrätystä. Alkaa olla ruukuista pulaa, pitäisi löytää jotain kivoja, vähän erilaisempia punasaviruukkuja lisää.



Maahumala | Glechoma hederacea

Olen nyt muutamana vuonna talvettanut maahumalan lavankauluksessa ja sitten siirtänyt ruukkuun, jotta palstalla ei pian olisi maahumaongelmaa vuohenkellon lisäksi. Molemmat alut olivat todella surkean näköiset, kun siirsin ne ruukkuihin, mutta niin vaan ovat komistuneet kesän edetessä.

Alppikärho | Clematis atragene 'Puple Dream'
 Vielä muutama iltavalokuva. Ensin prinsessamekkokärhö 'Purple Dream'.

Sinipallo-ohdake | Echinops bannaticus
 Sitten sinipallo-ohdakkeita.

Rohtovirmajuuri | Valeriana officinalis

Ja lopuksi uusi lemppari, rohtovirmajuuri.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! Paras on eksoottinen kuunliljan kukka ♥
    Tuo C. fusca on tosiaan mieletön, mikä ihana herkku-pikkuinen kukkanen. Ehkä minunkin täytyy se hankkia. Valinta on toisaalta hirmu vaikea tehdä silloin, kun Vakka-Taimeen menee. Siellä on niin mielettömän paljon ihanaa ja tarpeellista, suorastaan välttämätöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksoottinen on ihan paras, se kun on talvellakin kauneimmillaan toisin kiin nämä muut. C. fuska oli viime vuonna aivan välttämätön, saa nähdä mitä tänä vuonna...Vakka-Taimi tosiaan aiheuttaa välttämättömyyksien hankintaa, tänä vuonna minua ei rajoita edes julkiset kulkuneuvot. Hah.

      Poista
  2. Täältä lisää taputuksia, onnistunut kärhöostos, kertakaikkisen ihan kellokukka. Samaa voi sanoa vaaleanpunaisesta kärhöstä, oikea balleriinan hamonen.
    Valeriaana kuuluu minunkin lemppareihin eikä ole levinnyt minulla liikaa kuten peloteltiin. Sen juuria on erittäin helppo kitkeä pois jos näyttää liiallisia leviämisen merkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sekin on innokas leviäjä! Pitääkin pitää sitä silmällä, kiitos vinkistä. C. fusca on kyllä kerta kaikkiaan ihastuttava, se on oikein intoutunut kukkimaan, vaikka on vielä kovin pieni.

      Poista
  3. Ihastuttava kärhö. Sen kukka on kuin koru. Täytyypä laittaa nimi muistiin. Purple Dreamia minulla on itsellänikin ja se on kukkinut tänä vuonna runsaana ja pitkään.
    Eksoottinen kukka kuunliljojen takana on kyllä kaikkein suloisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksoottinen on kyllä ihan yliveto. C. fusca on tosiaan kuin koru, todella pieni ja sievä.

      Poista
  4. Upea on kyllä kärhösi!
    Mahtaiskohan Vakka-Taimesta löytyä noita tänä vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Ainakin uusimmalta inventaarilistalta löytyy... ;)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground