KURKISTUS RUUKKUPUUTARHAAN.

14 heinäkuuta 2019



Jo perinteeksi on muodostunut yhdistelmä perunalaatikkohyllykkö ja pelargonit. Kokoan hyllykön joka vuosi uudestaan ja aina vähän eri tavalla. Laatikoiden alla on laudat, jotta laatikot eivät olisi kosketuksissa maan kanssa ja kestäisivät pidempään.

Loistomehipuu | Aeonium 'Zwartkop'
Tuoksupelargoni | Pelargonium 'Fredrika Runeberg'





Muutaman vuoden takaista hullun suurta pelargonimäärää ei enää ole, yritän pitää kokoelmani hillittynä, jotta voin talvettaa kaikki kohtuullisissa olosuhteissa. Tällä hetkellä pelakuita on parisenkymmentä. Sulassa sovussa majailee niin vanhoja suomalaisia kuin erityisesti rakastamiani luonnonlajeja. Perunalaatikoissa majailee myös loistomehipuu ja krasseja, maitotonkkakokoelmani lisäksi.




Mökin varjoisemmalla puolella, jonne aamuaurinko paistaa, ikkunan alla metallikoreissa on rivissä pelargoneja. Vaikka paikka ei välttämättä ole pelargoneille se paras, haluan kuitenkin osa pelakuista olevan juuri tuossa ikkunalla. Tällä varjoisemalla puolella on varsinkin luonnonlajeja. Ainakin Pelargonium tomentosum nimenomaan viihtyy varjossa. Pelargoneja on riittänyt sijoitettavaksi myös sekä mustan kaapin hyllyille että metallipöydälle ja vielä vesisäiliön päällekin. Siellä majailee kokoelmani erikoisin - pillipelargoni, Pelargonium tetragonum.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. Tykkään tuosta laatikkoseinästä, siinä on selkeästi joku juju, eikä liikaa tavaraa, kaikki toisiinsa sopivia. Pillipelargoni on minulle ihan uusi tuttavuus. Olin vuosia vuosia sitten keramiikkakurssilla ja tykkäsin siitä todella paljon. Nuo talot ovat ihastuttavia ja makkarakupeissa on hieno, todella onnistunut punaisen sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Tykkään myös laatikkoseinästä, se on just sopivan rouhea olematta liian teollinen tänne siirtolapuutarhaan. Pillipelargoni on ihan superhieno, se ei näytä oikeastaan lähes ollenkaan pelargonilta. Löysin sen onnekseni viime kesänä Pukin puutarhalta. Keramiikkatunnit ovat ihan parhautta, onneksi ne jatkuvat syksyllä.

      Poista
  2. Ihanat pelargonit sinulla. Täytyy kovasti toivoa, että talvetus onnistuu!

    VastaaPoista
  3. Ihana on tuo pihasi, vaikka jostakin luin, että kierreltyäsi toisten puutarhoissa omasi näyttää , oliko se nyt hompsuiselta.
    Pihasi on IHANA, boheemija juuri sinulle hyvä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No sitäkin! :) Suvikummun Marjan puutarha oli vain niin hieno, siisti ja järjestyksessä.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground