RUOSTEINEN KORISTEBATAATTI.

14 kesäkuuta 2020


Kaupallinen yhteistyö: Huiskula 

Joskus tuntuu, että kaikki vaan loksahtelee kohdilleen kuin olisi suunniteltu, vaikka kyseessä onkin vain sarja peräkkäisiä sattumia. Keväinen muutos siirtää puuhyllykkö toiselle puolelle mökkiä, sen viereen asetellut ruosteiset, vanhat työvälineet, vanerinen vasu, jonka hetkellisestä päähänpistosta päätin maalata mustaksi, mökiltä löytynyt musta spraymaalipurkin jämä, joka juuri riitti vasun värittämiseen, paahteisella seinustalla oleva hyllynpäällys, joka kaipasi rennon roikkuvaa kasvia ja ruosteisen värinen koristebataatti*. Kaikki suorastaan kuin olisivat tarkoitetut toisilleen.



Istutin neljä bataatin taimea halkaisijaltaan 32 senttiä olevaan vaneriseen vasuun. Vasun pohjalle laitoin ensin ruukkusoraa sukkahousumakkarassa. Vasun sisälle olen jo aiemmin kiinnittänyt niittipyssyllä mustan muovin suojaamaan vaneria multakosketukselta.


Bataatin nuoret versot ovat mahtavan limenväriset, jotka tummuvat hillityn ruosteisiksi. Kasvissa on samaan aikaan mahtavia sävyjä ja värikombinaatioita.


Koristebataatin rento kasvutapa on täydellinen hyllykön päälle ja sen värit toistavat hienosti viereisten vanhojen työkalujen metalliosien sävyjä. Bataatti tykkää auringosta ja on kuin kotonaan paahteisella paikalla, joten se on täydellinen tähän puutarhan kuumimmalle paikalle, johon aurinko paistaessaan porottaa pitkään. Pienillä jutuilla tie huussiin on muuttunut erityisen viehättäväksi ja silmääni miellyttäväksi.

*Koristebataatti saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

Proudly designed by Mlekoshi playground