POTAGER 2020.

16 kesäkuuta 2020



Olen ollut hurjan tyytyväinen pieneen potageriini. Ensimmäisen laatikon olen laittanut maahan heti ensimmäisenä siirtolapuutarhurivuotenani, loppukesällä 2011. Laatikon tieltä kaivoin pois pienen juhannusruusun. Näin jälkikäteen vähän harmittaa etten etsinyt ruusulle uutta paikkaa, mutta toisaalta juhannusruusu on käsittääkseni niitä tyyppejä, jotka leviävät ihan joka suuntaan. Yhdestä sellaisesta on kokemusta ja se tyyppi on saanut lähtöpassit.


Alkukeväästä kaivoin yhden laatikon juurelta luumun juurivesaa pois ja laatikosta lähti pala. Se alkaa olla aika laho. Kolmen ensimmäiseksi laitetun laatikon elinkaari alkaa olla päätöksessä ja niiden kohtala on joko syksyllä tai sitten todennäköisimmin ensi keväänä korvautua uusilla laatikoilla. Itseasiassa muutama uusi laatikko on jo hetekan alla odottamassa. ;)


Suunnitelma on vireillä, mutta vielä pitää miettiä muutamia yksityiskohtia. Siksi hengailen myös potagerissa tuijotellen nurkkia kuten myös japanilaistyylisessä nurkkauksessa.


Suunnittelu on antoisaa, mutta niin on kasvun ihmeestä nautiminenkin. Tänä vuonna potagerissa kasvaa aika perinteinen kattaus sekä syötäviä että ihailtavia kasveja. Uusimmassa pikkulaatikossa kasvaa talvivalkosipulia, yhden sipulin kynsien verran. Niiden kaverina on syksyllä kylvettyä porkkanaa ja palsternakkaa. Palsternakka on lähinnä koristekäyttöä varten. Pieneen tyhjään koloon kaadoin keväällä kehäkukan siemeniä.


Seuraavassa laatikossa on hernettä, naapureilta saadut rukolan alut ja esikasvattamiani kesäleimun pikkiriikkisiä taimia. Esikasvatus ei ole mitenkään mun juttu. Enemmän on menetyksiä kuin onnistumisia, tilaa ei varsinaisesti ole, perennoja ei kannata kasvattaa, sillä tarvitsen puutarhaan vain yhden kappaleen kutakin. Kesäkukkia voin jatkossa esikasvattaa, ehkä. Vahva ehkä.


Kolmannessa pikkulaatikossa on neljä talvetettua daalian juurakkoa ja leinikin mukuloita. Yhdestä nurkasta annan kasvaa jotain. Laatikossa oli daalioiden istutuksen aikaan jo pieniä sirkkalehtiä, jännityksellä odotan mitä sieltä tulee - luultavasti rikkaruohoja. Mustassa kukkalaatikossa on sekoitus punakosmos-, komeasilkki- ja rusoikikukkaa. Lisänä unikon siemeniä maustepurkista.


Raparperi kasvaa yhdessä ilmasipulin ja ruohosipulin kanssa. Kylvin laatikkoon syksyllä karhunjuuren siemeniä, niistä ehkä kaksi on päätynyt taimeksi asti. Se ei niin haittaa, sillä tajusin muutama päivä sitten, että palstalla on jo ennestään karhunjuuri. Laatikossa on jostain syystä älyttömän huono kasvualusta. On ihme, että raparperi ja sipulit kasvavat siinä.


Seuraavassa laatikossa kasvaa perunaa ja salaattia. Perunaa löytyy myös viidestä ämpäristä. Viimeisestä laatikosta löytyy mansikoita kuten myös kahdesta pussista. Ruukuissa kasvaa daalioita, tuoksuhernettä, talvehtinut kanna, kolme havua ja yksi ainut esikasvatuksesta selvinnyt kesätähtiputken taimi.


Aiemmin mainitsin, että suoraan nurmikolle laitetut ruukut näyttävät vahingoilta. Eikö tuo yksi ämpäri näytäkin olevan vahingossa tuohon jäänyt? Sille ei ole tilaa lavoilla ellen siirrä kukkia jonnekin. Pitää ehkä tuo turkoosin värisessä sinkkisangossa oleva daalia siirtää muualle ja perunaämpäri siihen tilalle.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Kivan näköistä! Potagerit saavat olla kaikilla omanlaisiansa, pääasia, että saa sekä herkkuja että silmänruokaa samalla. Itsekin viihdyn omassa keittiöpuutarhassani, aina on jotain pientä touhuttavaa.
    Onnea kasvatuksiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on puutarhoissa ihana asia, ettei ole oikeaa tai väärää, vaan saa tehdä oman mielen ja maun mukaiseksi. Ihanaa juhannusta!

      Poista
  2. Sinulla on potagerissasi kaunista ja syötävää monipuolinen valikoima. Kasvun ihmettelemisessä saa aikaa kulumaan, eikä siihen kyllästy laisinkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on juuri passeli minulle ja tarpeisiini. Ehkä ensi vuonna lisään himoitsemani pensasmustikat potageriin. Ihanaa juhannusta!

      Poista
  3. Potangerisi on suloinen ja nuo valkooset ritilät sopivat sinne erittäin hyvin. Tosi paljon eri lajeja olet saanut mahdutettua potangeriisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ritilä tuet tarpeen köynnöksille, mutta ne tuovat myös näkösuojaa tieltä. Eikä yhtään haittaa, että niistä tulee huonemaisuutta puutarhaan. Ihanaa juhannusta!

      Poista
  4. Ihanan näköistä ja runsaasti kaikenlaista!
    Itsekin tykkään potager-tyylisestä kasvatuksesta enemmän kuin perinteisestä kasvimaasta maassa. Jotenkin helpompi hahmottaa ja hoitaa kasveja, kun niillä on oma lokeronsa tai ruukkunsa. Ja voi että noi sinkkiämpärit on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen aivan samaa mieltä, varsinkin tälläisessä pienessä puutarhassa se jotenkin vielä korostuu. Ihanaa juhannusta!

      Poista
  5. Olenko jo sanonut, että tykkään tosi paljon, tuosta boheemista puutarhastasi?...Ai olen..:))

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground